Pientä taukoa HUUMORISTA. Ei makeaa mahan täydeltä, niäs. Näin niinku muuten, potut kiehumassa parhaillaan, ja toinen kotimainen hoideltu tämän lukukauden osalta pois päiväjärjestyksestä, eli elämä Hynyilee:
Heh heh, äijä jallu perkele radio rock makkara ja niin poispäin. Tein tuossa hauskoja havaintoja koskien yhtyettämme, jossa "soitan" rumpuja ja jolle teen myös pääasiassa "lyriikat".
Ensinnäkin, esittelen bändimme aina punk-bändiksi. Joo, tosi punk. Jäsenet: Kolmenkympin kriisiä lähentelevä ja toista korkeakoulututkintoa hankkiva KuPs-casual (basso), eniten muusikontapainen keskioluen sekä traditionalismin ja kasvatustieteen harrastaja hesoista (skeba), sekä tietysti minä itse, ketä ei esittelyjä kaipaa.
Niin.
No, toisekseen. Musiikillinen tyyli. Alunperin oli mielessä tosi rankka hc-punk, karjuntavoksut, sahaavat käppäriffit ja nopea d-beat soitettuna tuplilla rumpalin huonouden takia. Sanatkin oli valmiina: Nobelaner Supremacy. No ei ihan. Jos me ei laulettaisi Nalle Wahlroosin ja muiden rentojen ja avoimien tyyppien vihaamisesta, voitaisiin lämpätä vaikka Tehosekoitinta. Rankkaa kun on. HEH. No, ei voi mitään. Nössöpunkkiin suuntautumisen syynä oli tietysti se, että haluan viiden pennin SomaliPutro/ToniWirtanen/HerraFrankYlpöksi. Vesku Jokista en lisää listaan, koska en halua ääntäni kuuluviin dx corollaan, kun kyläm miehet puottaa ala-essolta soraparkkiin. Tietysti haluamme vain ja ainoastaan naisia. Kyynelehteviä sellaisia. Ne kyyneleet ei tule, kun kun valmistaa sipulikeittoa 30 hengelle, vaan siitä, kun syvälliset ja riipaisevan koskettavat/nerokkaat sanoitukset iskevät syvälle. Tai, ehkä kohderyhmämme olisi enemmän tytöt. No, koska jonkinlainen uskottavuus pitää säilyttää (sitä ei ole, eikä ole missään vaiheessa ollutkaan), niin lyriikat ei VIELÄ kerro rakkausjutuista. Paljoa ainakaan. Mutta eiköhän luonnollinen kehitys siihden johda. Ehkä.
Oli muuten äärimmäisen vittumaista tehdä tänään hiki hatussa töitä, kun toiset vaan ovat vapaus miehiä ja naisia minkä kerkeävät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti